Siirry suoraan sisältöön

Valmiin blogipostauksen taakse kätkeytyy paljon työtä

  • tehnyt

Ensin on idea, joka syntyy joskus yllättäen ja täysin pyytämättä kuin hehkulamppu sarjakuvahahmon pään yläpuolelle. Useammin postausidea vaatii kuitenkin syntyäkseen aktiivista ideointia. Se on ensimmäinen vaihe blogipostausta tehdessä. Miettiä aihe ja näkökulma, josta postauksen tekee.

Lopuksi on valmis blogipostaus. Siinä on tekstiä, kuvia, linkkejä ja optimaaliseksi hiottu rakenne. Sen pariin löydetään yleisimmin joko sosiaalisen median tai hakukoneen avulla. Vakiintuneisiin blogeihin tullaan paljon myös suoraan. 

Matka ideasta valmiiksi blogipostaukseksi on työläs ja monivaiheinen eikä bloggaajan työ suinkaan lopu vielä siihen, mutta mennään siihen joskus myöhemmin. Katsotaan nyt mitä vaiheita blogipostauksen matkan varrelta löytyykään. 

Tässä on lueteltuna stepit siinä järjestyksessä missä minä olen oppinut ne tekemään yli 11 vuoden blogiurani aikana. Joku muu voi tehdä vaiheet eri järjestyksessä, mutta sama työmäärä löytyy jokaisen laadukkaan blogipostauksen takaa. Vaiheet vaihtelevat myös hieman sen mukaan millaisesta postauksesta on kyse. Itselläni on eniten kokemusta matkapostauksista sekä reseptipostauksista.

Matka ideasta valmiiksi blogipostaukseksi

1. Postauksen ideointi

Ensin täytyy päättää mistä kirjoittaa, millä näkökulmalla ja mitä tyylilajia käyttäen. Ruokabloggaajat ideoivat tässä kohtaa usein myös postaukseen tulevan reseptin.

Matkabloggaaja taasen saattaa lähteä reissuun kokemaan, näkemään ja kuvaamaan sen mitä tarvitsee postausideaansa varten. Toki usein postausidea syntyy vasta matkalla tai sen jälkeen, jolloin idean toteuttaakseen ei tarvitse lähteä enää erikseen matkalle.

2. Valokuvaaminen

Kun postausidea on tiedossa, on siihen syytä ottaa valokuvat. Omat kuvat on aina parempi vaihtoehto kuin muualta lainatut kuvat. Jos kyseessä on reseptipostaus, on ennen tätä vaihetta testailtu reseptiä ja kokattu valmis tuotos.

Kuvaamiseen liittyy itse kuvan räpsäisemisen lisäksi joskus mittaviakin kuvausjärjestelyjä, varsinkin jos kyseessä on ruoan tai tuotteen kuvaaminen. Kuvausolosuhteet ja rekvisiitta täytyy laittaa kuntoon ja joskus kuvauslokaatioon täytyy matkustaa ennen kuin päästään itse kamerahommiin. 

Postaukseen tulevien kuvien lisäksi pitää yleensä ottaa kuvat myös sosiaalista mediaa varten. Instagram Storiesiin tarvitaan mahdollisesti pystykuvia ja videota kun taas blogia varten asettelun tulee olla hieman erilainen.

3. Kuvien editointi

Kun kuvat on otettu täytyy ne käydä läpi, muokata kuvankäsittelyohjelmalla ja valita parhaat postausta ja sosiaalisen median päivityksiä varten. Tähän vaiheeseen liittyy myös paljon kuvien siirtelyä muun muassa kameran muistikortilta koneelle ja kuvankäsittelyohjelmasta blogiin ja sosiaaliseen mediaan.

4. Kirjoittaminen

On makuasia missä järjestyksessä postauksen tekee, mutta minulla on yleensä edes jonkinlainen käsitys siitä millaisia kuvia postaukseen on käytettävissä ennen kuin alan kirjoittaa tekstiä. Joskus tekstistä aloittaminen voi toimia paremmin, jolloin kuvaamisen ja kuvien valitsemisen voi hoitaa vasta kirjoitusurakan jälkeen.

Kirjoittaessa on hyvä pitää mielessä sujuvan ja omaan tyyliin sopivan tekstin tuottamisen lisäksi hakukoneoptimointi. Sitä varten on hyvä pohtia mitä sanoja ja otsikoita käyttää, millaisia linkkejä tekstiin sopii niin että ne tuovat lisäarvoa myös lukijalle, ja miten kuvat kannattaa nimetä. Blogipostauksiin lisätään usein myös kategorioita ja avainsanoja.

5. Postauksen ulkoasun hiominen

Kun teksti on kirjoitettu ja kuvat käsitelty, täytyy vielä miettiä postauksen ulkoasua. Mikä kuva sopii parhaiten artikkelikuvaksi ja miten muut kuvat jaotellaan tekstin sekaan. Usein kuvat kannattaa jakaa tasaisesti pitkin postausta, niin että niiden aiheet sopivat kuvan jälkeen tulevaan tekstiin. Otsikoiden ulkoasu, mahdolliset luettelot ja muut rakenteelliset seikat on myös hyvä tarkistaa ja hioa kuntoon.

6. Oikolukeminen

Kun teksti on hiottu kuntoon, on hyvä ottaa siihen hieman etäisyyttä ennen oikolukua. Itse oikoluen tekstini seuraavana päivänä, jolloin sen näkee uusin silmin ja mahdolliset virheet löytyvät helpommin. Oikolukuun voi käyttää myös ulkopuolista, joka huomaa tekstin virheet ja epäloogisuudet usein kirjoittajaa paremmin.

7. Aikatauluttaminen

Postauksen julkaisuajankohta tulee miettiä viimeistään silloin kun juttu on valmis. Parempi olisi jos postausaikataulua olisi hahmoteltu edes jonkun verran eteenpäin, niin että jo juttua kirjoittaessa tietää suunnilleen milloin se on tarkoitus julkaista. 

Jotkut julkaisevat postauksensa aina heti kirjoitettuaan ne. Itse suunnittelen blogipostausteni julkaisuaikataulun noin puoleksi vuodeksi eteenpäin, jolloin voin ripotella postauksia ilmestymään tasaisin väliajoin. Näin voin pitää aiheetkin sopivan monipuolisina, niin ettei esimerkiksi kaikki samasta reissusta kertovat postaukset tule yhteen pötköön. On lukijoillekin mielekkäämpää kun aiheet vaihtelevat usein. Jos tällä viikolla julkaistu postaus kotimaan luontoretkikohteesta ei kiinnosta, on seuraavalla viikolla tarjolla kenties kiinnostavampia Välimeren tunnelmia, huojuvia palmuja tai maailman makuja.

8. Postauksen julkaiseminen

Kun postaus on hiottu valmiiksi ja oikoluettu, on seuraavaksi edessä sen julkaiseminen. Kokenut bloggaaja miettii julkaisuajankohdan optimaaliseksi sen mukaan, mihin aikaan päivästä ja viikosta blogissa vieraillaan eniten. Tästä bloggaaja on hyvin perillä kun seuraa säännöllisesti bloginsa analytiikkaa.

9. Postauksen markkinointi

Nykyään ei riitä se, että postauksen julkaisee blogiinsa ja jättää homman siihen. Toki osa löytää postauksen sieltä itsekin, mutta lukijoita kannattaa avittaa kertomalla uudesta postauksesta ja sen aiheesta blogin sosiaalisen median kanavilla. Houkutteleva päivitys, jossa kehotetaan vierailemaan blogissa lukemassa uusin postaus on nykypäivää etenkin Facebookissa ja Instagramissa. 

Myös sosiaalisen median päivityksiä tehdessä on hyvä olla tietoinen siitä, milloin blogin Instagramia ja Facebookia selataan eniten ja ajoittaa päivitykset parhaisiin ajankohtiin. Facebookissa blogilinkkejä jaetaan usein myös muihin postauksen aiheeseen liittyviin ryhmiin.

10.Kommentteihin vastaaminen

Blogipostausten kommentointi on vähentynyt, mutta toisaalta sosiaalisen median päivityksiin reagoidaan aiempaa enemmän. Tuli kommentti sitten blogiin tai someen, on siihen kohteliasta vastata viivyttelemättä. 

Itselleni juuri lukijoiden kanssa käytävä keskustelu on bloggaamisen suola. On hienoa jos postaus kirvoittaa kommentteja ja herättää keskustelua. Itse ilahdun jokaisesta blogiin jätetystä kommentista. Jopa negatiivisista sellaisista, varsinkin jos ne on edes yritetty esittää rakentavaan sävyyn.

Yhteistyöpostaukset vaativat vielä enemmän työtä.

Tässä luettelemani vaiheet koskevat tavallisia ilman yhteistyökumppaneita toteutettuja postauksia. Yhteistyöpostauksiin tarvittava työmäärä on usein suurempi, sillä ideointia ennen on voinut olla useita sähköposteja, puheluita tai tapaamisia yhteistyökumppanin kanssa. On saatettu allekirjoittaa sopimus, suunnitella yhdessä aikataulu, postauksen sanoma ja muut yksityiskohdat. Jos kyseessä on tuotteen tai palvelun promoaminen, on tuotelähetys noudettu, siihen on tutustuttu ja tuotetta tai palvelua on testattu.

Myös postauksen jälkeen tehtävä työmäärä on yhteistyöpostauksissa suurempi, sillä siihen kuuluu usein ainakin linkkien lähettäminen yhteistyökumppanille sekä loppuraportin tekeminen. Viimeiseksi laskutetaan vielä palkkio ja sovitaan mahdollisesta jatkosta.

Blogipostauksen taakse kätkeytyy paljon työtä. Matka ideasta valmiiksi postaukseksi on monivaiheisempi kuin usein osataan ajatellakaan. Bloggaajien tulee hallita useita taitoja valokuvaamisesta, sosiaalisen median kiemuroiden kautta kirjoittamiseen eikä koodaamisen alkeista tai markkinoinnin ja viestinnän osaamisestakaan haittaa ole. Bloggaajat ovat monitaitureita, joiden osaamista tulee arvostaa ja heidän tekemästään työstä maksaa kunnollinen korvaus.

Haluatko apua blogikampanjan organisoinnissa?

Jos haluat käyttää bloggaajia, tai somevaikuttajia kuten nykyään tavataan sanoa, yrityksesi markkinoinnissa niin ota yhteyttä: martina@getsomehelp.fi

Mietitään sun tavoitteisiin ja budjettiin sopiva kampanja, etsitään oikeat somevaikuttajat ja nautitaan tuloksista!

Haluatko kuulua sisäpiiriin?

Get SoMe Help suoraan sähköpostiisi – Tilaa muutaman kerran vuodessa ilmestyvä uutiskirjeemme täältä.

Uutiskirjeen tilaajana saat mielenkiintoista sisältöä sähköpostiisi olet sitten yrittäjä, somevaikuttaja tai muuten vaan kiinnostunut sosiaalisesta mediasta, markkinoinnista ja sisällöntuottamisesta. Uutiskirjeen tilaajana kuulut sisäpiiriimme. Pääset pintaa syvemmälle, pysyt ajan tasalla ja saatatpa kenties yllättyäkin tai nauraa hörähtää silloin tällöin. Emme spämmää emmekä käytä väärin yhteystietojasi ja voit koska vaan lopettaa kirjeen tilaamiseen.