Vai pitäisikö sanoa selviytyjät. En tiedä onko tässä tilanteessa lainkaan varsinaisia voittajia, mutta olen huomannut, että poikkeuksellisesta tilanteesta on versonut paljon hyvääkin.
Monessa yrityksessä lienee kaiken tämän jälkeen esimerkiksi helpompaa tehdä etätöitä kun puitteet sitä varten on laitettu pakon edessä kuntoon. Ihmiset osannevat arvostaa pieniä asioita enemmän, terveydestä ja vapaudesta puhumattakaan. Moni pieni lapsi muistanee korona-ajan sinä kivana aikana kun oltiin kotona ja puuhailtiin perheenä kaikenlaista.
Koteja rempataan, sisustetaan ja järjestellään. Ihmiset nauttivat luonnosta ja ulkoilusta.
Kaikki se kuulostaa minusta hyvältä, vaikka taustalla onkin vakava pandemia ja kolikon toinen puoli voi olla erittäin ruma. Kaikilla ei ole kivaa kotona, mutta en mene nyt siihen, vaan paneudun koronakriisin voittajiin yrittäjyyden näkökulmasta ja kerron myös omista tavoistani toimia tänä poikkeuksellisena aikana.
On ollut upeaa huomata miten yrittäjät ovat luoneet alkujärkytyksen jälkeen jotain aivan uutta selviytyäkseen. Itsekin pistin alkulamaantumisen jälkeen hösseliksi ja vaikka laskutettava työ onkin hetkellisesti vähentynyt, olen saanut kehiteltyä uutta ja laitettua perusasioita kuntoon, jotta voin alkaa rakentaa entistä paremmalle pohjalle sitten kun maailma rauhoittuu.
Pitopalvelun selviytymistarina – Festa Zannoni
Koronakriisin ollessa vasta alussa sain Festa Zannonin Siniltä viestin, jossa hän kertoi, että he ovat suunnittelemassa uutta palvelua koronan tyhjennettyä pitopalveluna toimivan yrityksen kalenterin. Hän pyysi saada käyttää ottamaani kuvaa uuden lounaspalvelun markkinoinnissa. Annoin tietenkin luvan ja lähetin muutaman muunkin kuvan perään. Tässä tilanteessa on ihanaa saada auttaa.
Seuraavalla viikolla Festa Zannonin lounaita alettiin kuljettaa koteihin ja työpaikoille. Mekin olemme tilanneet kotitoimistollemme herkullista italialaista ruokaa ja se on aina viikon paras lounas. Tiedän monen muunkin innostuneen tilaamaan Festa Zannonin ruokia kotiin ja mietin, että sehän on mitä parasta markkinointia pitopalvelulle.
Monikaan ei ole välttämättä kuullut koko firmasta tai päässyt maistamaan pitopalvelun ruokia, mutta nyt sen voi tehdä matalalla kynnyksellä klikkailemalla muutaman kohdan lomakkeen netissä ja odotella, että ruoka tuodaan kotiovelle. Uskon, että koronan jälkeen yhä useampi muistaa Festa Zannonin myös pitopalveluna ja käyttää heidän palvelujaan kun taas saamme juhlia porukalla.
Miten Get SoMe Help on kääntänyt tilanteen edukseen
Kun koronakriisi iski päälle lamaannuin hetkeksi. Menetin töitä ja matkablogini kautta saamani tulot tipahtivat. Moni kiva ja tuottoisa projekti siirtyi tai peruttiin. Poukkoilin hetken työtehtävästä toiseen ja vaikken näennäisesti saanut mitään konkreettista aikaiseksi, kävi päässäni armoton raksutus miettiessäni mitä teen, miten selviän ja miten käännän tilanteen voitokseni.
Ystävien kanssa juteltuani totesin ettei sosiaalista mediaa, sisällöntuotantoa ja markkinointia ole kielletty tai peruttu vaan päinvastoin, nyt moni panostaa juuri niihin ja minä voin olla siinä avuksi. Kiihdytin artikkelien julkaisutahtia ja lisäsin myös vinkkien jakamista Get SoMe Helpin somekanavilla. Olen opiskellut, miettinyt ja suunnitellut. Autan muita matalalla kynnyksellä, sillä tiedän, että antamani hyvä tulee vielä monin verroin takaisin. Auttamisesta tulee myös hurjan hyvä mieli.
Matkabloggaajan haasteet
Matkablogihommat ovat tosiaan enimmäkseen jäissä, mutta onneksi blogini Tasty Travelissimon toinen merkittävä teema on ruoka. Nyt kun ihmiset ovat innostuneet kokkaamaan enemmän kotona, olen vastannut tarpeeseen nostamalla vanhoja reseptejämme esiin ja tehtaillut ruokaohjeita lisää. Reseptejä alkaa olla jo niin paljon, että niitä riittää kohta koko loppuvuoden ajaksi.
Kun matkablogihommat taas käynnistyvät, on blogin ruoka- ja reseptipuoli hallussa pitkäksi aikaa niin että voin panostaa kunnolla taas matkailuun. Nyt on myös hyvä aika suunnitella tulevia matkajuttuja, haaveilla reissuista ja ottaa seuraajat mukaan siihen. Jotkut ovat järjestäneet hauskoja virtuaalimatkoja sosiaalisessa mediassaan ja kyllähän perinteisiä matkajuttujakin luetaan kun ihmiset haaveilevat tulevista seikkailuista.
Moni on sanonut suunnittelevansa normaalia spessumpaa matkaa sitten kun tämä kaikki on ohi. Vinkit luksukseen, hemmotteluun ja elämyksiin kehiin siis vaan arvon matkabloggaajakollegat! Niille tulee vielä käyttöä.
Yhteisöllisyys korostuu
Vaikka nysväämme kotona, ei yhteisöllisyys ole jäissä vaan päinvastoin erilaiset tavat toimia yhdessä etänä ovat nousussa. Sosiaalisessa mediassa on ollut liikuttavia tempauksia, kuten matkabloggaajien kollaasi, johon minäkin osallistuin. On lohduttavaa ajatella, että me olemme kaikki tässä yhdessä. Vaikka kuinka rakastamme matkustamista ja kaipaamme maailmalle, seikkailut odottavat kyllä. Nyt on aika olla kotona.
Kollaaseja on tehty myös työyhteisöjen toimesta. Mekin teimme asiakkaani Turvakolmion kanssa someen oman kollaasin, josta tuli mielestäni ihana.
Miten sinä olet pärjännyt koronakriisin aikana? Oletko löytänyt sisun ja selviytymismoodin vai vedätkö hetken rauhassa happea? Kuka yrittäjä tai mikä yritys on mielestäsi kääntänyt tilanteen parhaiten hyödykseen?