Minkälainen on hyvä somesisältö?

  • tehnyt

Hyvä somesisältö kiinnittää huomion, sitouttaa ja antaa lisäarvoa kohdeyleisölleen. Hyvässä somesisällössä on panostettu sekä kuviin että tekstiin. Se on tekijänsä näköinen ja kohderyhmälleen suunnattu. Se on myös mahdollisimman uniikki.

Helpommin sanottu kuin tehty, eikö? Some on täynnä sisältöä ja valitettavan suuri osa siitä on tylsää tai turhaa. Sellaista, jonka ohi selataan. Miten saada seuraajat pysähtymään somejulkaisujesi ääreen? Ota nämä seikat huomioon kun haluat tuottaa laadukasta somesisältöä.

Hyvä somesisältö on:

  • Ajankohtainen

Somessa sisältö vanhenee nopeasti. Se on sekä hyöty että haitta. Ennen kaikkea se on seikka, joka kannattaa pitää mielessä somesisältöjä tehdessä. Puhu ajankohtaisista aiheista tai ainakin tähän hetkeen sopivasta kulmasta. On hyvä tuottaa sisältöjä etukäteen valmiiksi ja ajastaa niitä, mutta luethan julkaisusi ajatuksella läpi ennen kuin laitat ne liveksi. Mieti onko asiasi ja näkökulmasi yhä ajankohtainen. Muokkaa sisältöä tarvittaessa ennen julkaisua

  • Sopivan pituisella tekstillä varustettu

On tutkittu että sosiaalisessa mediassa toimii tällä hetkellä parhaiten joko lyhyt ja ytimekäs tai pitkä ja tarinallinen teksti. Ne sitouttavat parhaiten. Lyhyellä nokkelalla tekstillä varustettu julkaisu jää mieleen ja saa painamaan tykkäysnappia. Pitkä tarinallinen teksti taas saa lukijansa pysähtymään, pohtimaan ja kommentoimaan aihetta. Muista sisällyttää tekstiisi mahdollisuuksien mukaan myös kysymyksiä, joihin lukijat voivat vastata.

  • Kommunikoiva

Hyvä somesisältö kommunikoi yleisönsä kanssa. Kysy kysymyksiä ja muista kommentoida saamiasi vastauksia. Pohdi, kysy mielipiteitä ja kerro jotain, mihin seuraajasi voivat samaistua. Instagram-tarinoissa kannattaa hyödyntää myös erilaisia kysymystarroja yleisön sitouttamiseksi.

  • Positiivinen ja perusteleva

Kerro kantasi rakentavasti, vaikka olisitkin eri mieltä kuin muut. Perustele hyvin, pohdi eri näkökulmia ja pidä asiat asioina. Älä pilkkaa tai ole ilkeä. Älä provosoidu negatiivisista kommenteista vaan pidä asiallinen linja. Positiivisuus lisää positiivisuutta ja vetää puoleensa.

  • Tunteita herättävä

Hyvä ja mieleenpainuva somesisältö aiheuttaa tunnereaktion. Pyri naurattamaan yleisöäsi huumorin keinoin tai kerro jokin koskettava tarina. Käytä nokkelia sanaleikkejä tai näkökulmia, joiden avulla voit tarjota seuraajillesi oivaltamisen iloa. Mieti minkälaisia tunteita haluat herättää ja tee se sinulle sopivalla tyylillä.

  • Erottuva

Älä toista somessa samaa kuin muut, tai jos toistat, tee se uudella sinun näköiselläsi tavalla. Voit etsiä aiheeseen myös ajankohtaisen näkökulman. Tämä on tärkeä, mutta sitäkin vaikeampi kohta. Inspiroitumisen ja matkimisen välinen ero on usein häilyvä.

  • Hyvällä tavalla markkinoiva

Etenkin yritysten sometileillä on hyvä muistaa myös markkinoinnillisuus. Hyvä somesisältö markkinoi niin hienovaraisesti ettei sen edes ymmärretä olevan mainos. Liian tyrkyttävä mainosjulkaisu on usein vain ärsyttävä etenkin jos niitä tuuttaa jatkuvasti ulos. Puhdas mainos voi olla silloin tällöin paikallaan muistuttamassa siitä mitä yritys tekee. Paras tapa markkinoida somessa on kuitenkin vaikuttaa mielikuviin, vahvistaa omaa asiantuntijuutta ja yksinkertaisesti vain pysyä näkyvillä kiinnostavan ja lisäarvoa tuottavan somesisällön voimin.

  • Brändiäsi tukeva

Kaikessa sometekemisessä tulee pitää mielessä tavoitteet. Mieti mitä haluat sanoa ja kenelle, minkälaista brändiä rakennat sosiaalisen median avulla ja miksi ylipäätään olet sosiaalisessa mediassa. Aluksi voit palauttaa tavoitteesi mieleen jokaista somejulkaisua tehdessäsi. Pian se tapahtuu automaattisesti ja brändiäsi tukevat somejulkaisut syntyvät kuin itsestään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *