Siirry suoraan sisältöön

Videot somessa – Erotu massasta omalla tavallasi

  • tehnyt

Videosisällöt ovat tulleet someen jäädäkseen. Siinä missä Instagram oli aiemmin puhtaasti kuvien jakamiseen tarkoitettu kanava, erotutaan siellä nyt videoilla. Kelat, videot ja liikkuvat tarinasisällöt toimivat parhaiten.

Videoiden tekemistä jännitetään usein turhaan. Samaan aikaan kun videot kasvattavat suosiotaan, on somessa nähtävissä trendi, jossa silotellut ja viimeistellyt kuvat vaihtuvat aidompaan sisältöön. Tämä vähentää paineita myös videosisältöjen tuottamiseen.

Ei siis haittaa jos kuva vähän heilahtaa, taustalla näkyy sotkua tai valotus ei ole ihan se kaikista optimaalisin. Kun sisällön aihe ja sanoma ovat kiinnostavat, eivät pienet kauneusvirheet haittaa. Niitä jopa kaivataan.

Videosisältöjen tuottamisen esteeksi ajatellaan toisinaan sitä, ettei tunnu luontevalta puhua videolle, olla siinä omilla kasvoillaan ja käyttää omaa ääntään. Kaikki eivät halua olla esillä ja se on erittäin ok. Videoita voi tehdä monella tavalla. Ne eivät tarvitse aina kertojaa.

Voit ihan yhtä hyvin kuvata vaikka maisemaa ilman että puhua pälpätät päälle. Ota lähikuvaa yksityiskohdista tai kuvaa vaikka pelkkiä käsiäsi tekemässä jotain jos naaman näyttäminen ei tunnu hyvältä.

Taustalle voi lisätä musiikkia ja muita ääniä. Hyvin toteutettu äänimaailma on usein parempi tunnelmanluoja kuin puhe.

Tärkeimpiä seikkoja voi myös lisätä tekstinä videoon. Niitä ei tarvitse puhua ja itse asiassa myös puhutut sisällöt olisi hyvä tekstittää. Kaikki eivät katso somevideoita äänien kanssa.

Toki videosisältöjen tuottamisessakin pätee se sama mikä kaikissa somesisällöissä. Tee sitä mikä on sinun juttusi. Omannäköiset sisällöt toimivat yleensä parhaiten ja silloin niitä jaksaa myös tehdä säännöllisesti.

Jos kaipaat apua videosisältöjen tuottamisessa, olen mielelläni apuna. Tuotan videosisältöjä someen, editoin kuvaamiasi pätkiä ja tuotan animoitua videomaista sisältöä myös stillikuvista.

martina@getsomehelp.fi