Siirry suoraan sisältöön

Olisiko kiva osata taikatemppuja, joilla saa omat nettisivut Googlen hakutulosten kärkeen? Koska sieltähän niitä asiakkaita tulee. He ovat vieläpä valmiiksi ostoaikeissa, tai ainakin lähellä ostopäätöstä, kun googlettavat jo kaipaamaansa tuotetta tai palvelua.

Mepä osataankin kyseiset taikatemput ja voidaan joko opettaa ne sullekin tai tehdä tarvittavat toimenpiteet sun puolesta. Jotta sivustosi on hakukonetulosten kärjessä silloin kun kohderyhmäsi kaipaa sinua.

Google-mainonnankaan ei tarvitse olla mahdottoman kallista, sillä kyseessä on oikeasti melko yksinkertaiset temput, joita teemme rutiinilla mutta brändisi näköisesti.

Jos ei haittaa että näyt samalla myös muualla Googlen verkostossa niin voidaan laittaa brändisi näkymään samaan syssyyn myös esimerkiksi Youtubessa. Mietitään yhdessä mikä on sulle paras ratkaisu.

Hakukonemarkkinointi on mainonnan lisäksi hakukoneoptimointia, josta meillä on niin ikään vankka kokemus. Hakukoneoptimoidut artikkelit syntyvät meiltä kun itsestään ja autamme mielellämme myös sinua tuottamaan hakukoneystävällisiä sisältöjä verkkoon. Tai me voidaan tehdä ne sun puolesta. Nettisivuista lähtien.

martina@getsomehelp.fi

Lue tästä lisää Google-mainonnasta.